Tämä blogi on omistettu kokonaan järjestämilleni vaihdoille. Etupäässä ne ovat lorukorttivaihtoja, mutta silloin tällöin tulee järjestettyä muunlaisiakin vaihtoja.

maanantai 27. elokuuta 2012

Lorukorttivaihto #17: Erityisesti pojille sopivat aiheet VAIHTO TÄYNNÄ

 
Ethän säikähdä tämän postauksen pituutta, säännöt ovat helpot ja yksinkertaiset, mutta vain perusteellisesti kirjoitettu. Säännöt ovat yleensä aina samat joka vaihdossa, joten jos olet osallistunut ennenkin, säännöt ovat sinulle tuttuja. Ainoastaan osissa: "Osallistujat ja lorukorttien määrä" ja "Aiheiden ja lorujen valinta" sekä "Palautuspäivä" on juuri tähän kyseiseen vaihtoon liittyvää asiaa, joka kannattaa ehdottomasti lukea! Ja tietysti osallistujalistasta näet, keneltä tulet saamaan ihania kortteja! Ja käy toki kurkkaamassa postauksen lopusta seuraavan vaihdon aihe.
 
 
Osallistujat ja lorukorttien määrä:


Vaihtoon otetaan 10 osallistujaa, joista jokainen tekee yhden (1) samanlaisen lorukortin jokaiselle vaihtoon osallistuvalle, siis 10 korttia. Jos osallistujia ei tule tarpeeksi, mennään sitten sillä osallistujamäärällä, mikä on saatu kokoon. Jokainen saa kernaasti mainostaa vaihtoa omille tutuilleen tai vaikkapa omassa blogissaan! Sillä tavalla saadaan osallistujalista nopeammin kasaan. Ja jos jollain on ongelmia keksiä lorua korttiinsa, niin älä silti jätä osallistumatta. Eiköhän me yhdessä keksitä sinulle ehdotuksia!




Osallistujalista:


1. Outi: Merirosvolaulu (Nyt musta lippu liehumaan...)



2. Päivi: Lehmän mopedi


3. Aurinko-omena: "Aa aa auto, auto se kulkee maantietä pitkin"..



4. Zirkonella: Autojumppa



5. Ipana: Sari Kanalan Dinosaurus hirmulisko (Laulavan Pupujussin kappale)


6. Sanna:


7. Lea: Höyryveturi



8. Marelo: Bussi


9. Tea: Kummitus


10. Taina: Kaivuri




Aiheiden ja lorujen valinta:


Aiheet valitaan "nopeat syövät hitaat" -periaatteella, joten jos ilmoittaudut nopeasti, niin saat paremmat mahdollisuudet valita itseäsi miellyttävän aiheen. Voit ilmoittautua myös ensin ja kertoa aiheen vasta myöhemmin, mutta jos joku ehtii valita oman aiheensa sinun ilmoittautumisen jälkeen, jää sinulle vaan vähemmän valinnanvaraa sitten.




Aihe korteissa saa olla mikä tahansa erityisen poikamainen aihe, ja sen pitää olla lapsia miellyttävä. Mukava tietysti olisi, että mahdollisimman monesta erilaisesta aiheesta tulisi kortti, mutta voi toki ottaa saman aiheenkin -kunhan vaan lorut ovat erilaisia. Loru (tai laulu) voi olla joko lainattu tai itse keksimäsi.





Lorukortin koko ja ulkonäkö:


Lorukortin pitää olla kooltaan sellainen, että se mahtuu C5 -kirjekuoreen (puolet A4 -arkista). Mutta niin suuri sen ei tarvitse olla, pienempikin käy. Tuo on vaan maksimikoko, mitä isompaa ei saa lähettää.


 
Korttien pitää olla sellaisia, että osallistujat voivat ne halutessaan laminoida tai päällystää kontaktimuovilla. Eli kovin koholla olevia koristeita niihin ei voi laittaa.



Kortteja ei laminoida eikä päällystetä kontaktimuovilla ennen minulle lähettämistä. Jokainen voi tehdä sen itse kortit saatuaan, niin saa sellaisen päällysteen kuin itse tykkää.


Laminoitaviin kortteihin parhaiten käy sellaiset paperit ja kartongit, jotka eivät ole kovin paksuja. Omalla laminointikoneellani ainakin tulee kaikkein parhainta jälkeä, kun laminoi vaikkapa kopiopaperia. Hyvin ohuiden papereiden käyttö ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista lorukortteja päällystettäessä kontaktimuovilla. Tuleehan niistä joka tapauksessa kestävämpiä paksumpana.


 


Kortin muodon voit valita itse. Se voi olla esim. lorun kuvan muotoinen. Pyöreät lorukortit säilynevät parhaiten käytössä, mutta se voi olla myös neliö tai mikä tahansa muu. Kiva vaan, jos tulee eri muotoisia kortteja.


Ja selvyyden vuoksi sanon vielä seuraavaa: Lorukortti on sellainen, jossa toisella puolella on loru ja toisella puolella on lorusta kertova kuva. Lorujen lisäksi kelpuutetaan myös lastenlaulut ja lapsekkaat runot. Myös lorupuolen saa toki kuvittaa, mutta se ei ole pakollista. Lisäksi lorupuolelle lorun alkuun tulee kirjoittaa lorun nimi ja loppuun lorun tekijä ja tekovuosi, jos se on tiedossasi. Jos ei ole, se ei haittaa.




Vaihtoon osallistuminen:



Osallistuaksesi vaihtoon, jätä kommentiksi haluamasi aihe ja lorun nimi tai jos ne ei ole heti mielessäsi, niin sitten pelkkä ilmoittautumishalukkuutesi. Kommentoimalla varaat itsellesi paikan vaihdosta. Edelliseen vaihtoon osallistuneet saavat toki osallistua tähän uuteenkin, mutta myös uudet osallistujat ovat myös tervetulleita.



Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi sekä halutessasi blogisi osoite, niin lisään sen osallistujalistaan nimesi kohdalle. Edellisiin vaihtoihin osallistuneiden blogiosoitteet linkitän automaattisesti, jos ne on saanut aiemminkin linkittää. Toimin siis näin myös silloin, jos aiemmin osallistuneen ilmoittautumisen yhteydessä ei ole laitettu blogiosoitetta uudestaan. Jos tämä ei sinulle käy, ilmoita siitä heti ilmoittautumisesi yhteydessä.


Lisäksi jos osallistut ensimmäistä kertaa vaihtooni, olisi kiva kuulla, mistä kautta sait tietää vaihdostani?


Toivottavaa on, että ilmoitat sähköpostiosoitteesi heti ilmoittautumisen yhteydessä, että saan sinut kiinni tarvittaessa. Jos olet ilmoittautunut vaihtoon etkä ole antanut sähköpostiosoitettasi eikä sinusta kuulu mitään pitkään aikaan, on mahdollista, että poistan sinut vaihdosta. Tämä siis sellaisessa tapauksessa, jos näyttää siltä, että vaihto venyy ja muut joutuvat odottelemaan.




Korttien lähettäminen:



Valmiit kortit lähetetään minulle. Lähetän osoitteeni teille sähköpostiin, kunhan osallistujalista on täynnä. Korttien mukaan laitetaan C5- kokoinen kirjekuori (eli puolet A4 -arkista), jossa valmiina osoitteesi sekä postimerkki. Postin Helposti -kuoret ovat myös todella käteviä, niin ei tarvitse miettiä, riittääkö postimaksut. Nykyään posti myy ainoastaan 2. luokan helposti -kuoria. Vaikka arvelisit postimerkin riittävän sinun tekemiin kortteihin, niin muilla voi olla isompia kortteja, jolloin postimerkki ei välttämättä riitä.



 
Minä jaan sitten jokaiselle 10 erilaista lorukorttia ja lähetän ne takaisin. Lähetä siis myös itsellesi tuleva lorukorttisi ensin minulle, koska minun on huomattavasti helpompi ja nopeampi jakaa kortit, kun ei tarvitse miettiä, että tälle osallistujalle ei tule kettua, tälle ei aurinkoa jne. Voin vaan latoa kortit samanlaisiin kasoihin.


 
Jos haluat varmistaa, ettei korttisi vahingossa kastu postin kuljetuksen aikana, laita mukaan pieni muovipussi tai sellofaanikuori korteille. Huomioithan tässäkin, että vaikka sinun korttisi mahtuisivat pieneen minigrip -pussiin, muiden kortit siihen eivät välttämättä kokonsa puolesta mahdu. Ja huomautettakoon tässä vielä, että postin toiminnasta vastaa luonnollisesti posti itse.




Palautuspäivä:


Palautuspäivä on perjantaina 28.9.2012. Korttien tulee siis olla tuolloin jo minulla. Mutta jos kaikki osallistujat lähettävät korttinsa ennen palautuspäivää, niin sitten lähetän kortit teille tietysti aikaisemmin.




Julkaisuluvat:




En kysele erikseen jokaiselta, saako osallistujat julkaista korttisi kuvan, blogiosoitteesi ja nimesi blogissaan. Jos et siis julkaisua toivo, ilmoita siitä automaattisesti suoraan minulle heti ilmoittautumisesi yhteydessä. Nimesi julkaistaan siinä muodossa kuin millä nimellä olet ilmoittautunut, ellet erikseen mainitse toista nimeä.




Jos olet itse julkaisemassa tämän vaihdon lorukortteja blogissasi, niin helpoiten se tapahtuu linkittämällä minun blogini omaasi. Blogini linkityksestä ilahtuisin kovasti. Jos kuitenkin haluat kuvat erikseen omaan blogiisi, tarkista minulta julkaisuluvat. Blogiosoitteen liittäminen kortin tekijän nimeen on toivottavaa, jos sitä ei kukaan ole kieltänyt.



Näin pysyt vaihdoista ajan tasalla:


Jos kiinnostuneita on enemmän kuin osallistujia otetaan, niin ei huolta; vedän lorukorttivaihtoja tasaiseen tahtiin koko vuoden läpi. Joten ole seuraavalla kerralla ajoissa osallistumassa. Helpoiten se onnistuu tietenkin ryhtyessäsi blogini lukijaksi, jolloin saat blogipäivitykseni automaattisesti.


 
Muistathan myös, että kommentin kirjoitusruudun oikealla puolella olevasta Tilaa sähköpostitse -napista voit helposti seurata kyseiseen postaukseen tulevia uusia kommentteja tai minun vastauksia sinun kommentteihisi. Vastaan aina jättämääsi kommenttiin, vaikkei siinä kysymystä olisikaan. Noissa kommenttiruuduissa ilmoitan aina, montako paikkaa vaihdossa on vapaana ja monenko osallistujan kortit ovat saapuneet perille.




Seuraavan vaihdon aihe:



Seuraavan vaihdon aihe on ammatit. Ennakkoon varaamista en ole mitenkään mainostanut, mutta myös niitä olen ottanut vastaan jo ennen uuden vaihdon postaamista blogiini. Täyttyypähän osallistujalista nopeammin.




Tässä vielä tuon hullun pitkän sepustuksen lopuksi pieni muistilista, mitä sinun pitää muistaa heti alkuun ilmoittaa:


- Valitsemasi aihe, lorun nimi, tekijä ja tekovuosi

- Sähköpostiosoitteesi

- Blogisi osoite halutessasi

- Tiedon, jos et halua korttiesi kuvia, nimeäsi ja blogisoitettasi julkaistavan

- Jos et ole aiemmin vastannut tähän kysymykseen, niin olisi kiva tietää, mitä kautta päädyit blogiini?

61 kommenttia:

  1. Ilmoittaudun mukaan! Kerron myöhemmin lorun, nyt vaan pikasesti varaan paikan :)

    VastaaPoista
  2. osallistun mietin vielä lorua t. aurinko-omena

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Kiitos osallistumisesta. Paikat varattu. :)

    VastaaPoista
  4. Voisin tähän vaihtoon osallistua, ja siihen seuraavaankin, jos vaan Outi viitsit minua muistuttaa sitten kun vaihto on ajankohtainen.

    Lorun tiedot tulee myöhemmin.

    Blogini löytyy nykyisin Bloggerista.

    www.ipanailoa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Ipana: Kiva juttu! :D Laitan tuonne itelleni muistiin, että muistan muistutella.. ;)

    VastaaPoista
  6. Tähän vaihtoon Sari Kanalan Dinosaurus hirmulisko (Laulavan Pupujussin kappale)

    VastaaPoista
  7. Loruna: "Aa aa auto, auto se kulkee maantietä pitkin".. - Aurinko-omena

    VastaaPoista
  8. Zirkonellan ja Aurinko-omenan lorut kirjattu ylös. Minna, eihän toi sun autojumppa vaan ala samalla lauseella kuin Aurinko-omenan loru?

    VastaaPoista
  9. Heippa! Voisin tulla uutena mukaan. Loru olisi höyryveturi. Ipanailoa blogista luin tästä vaihdosta =) lea.lahdesmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Lea: Voi kun kiva juttu! Tervetuloa mukaan! Varaan tuon lorun sulle. Linkitänkö sun blogin nimeesi?

    VastaaPoista
  11. Minulla ei ole blogia, haittaako? Sen olisin vielä kysynyt että saanko sähköpostiin sitten osoitteen mihin kortit lähettää?!?

    VastaaPoista
  12. Lea: Joo,huomasinkin kun painoin tuosta sinun nimestä.. Ei haittaa ollenkaan, ettei ole! Ja laitan sähkikseen osoitteen. Ajattelin odotella vähän aikaa, jos osallistujalista täyttyisi, niin laittaisin sitten kerralla kaikille. Mutta voinhan laittaa jo nyt. :)

    VastaaPoista
  13. Päivi: Annatko vielä sähkisosoitteesi? Minulla on kyllä yks osoite tuolla tallessa, minkä epäilisin olevan sinun, mutta en muista varmaksi sukunimeäsi, joten parempi tarkistaa!!

    VastaaPoista
  14. Uusi osoite paivipuuhailee@gmail.com

    Loru, jonka teen on nimeltään Lehmän mopedi.

    Hei, kiva kun taas pitkästä aikaa järjestit lorukorttivaihdon!!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Päivi osoitteesta! Varaan ton lorun sulle. Ja mukava juttu, että vielä riittää kaikkien näiden vaihtojen jälkeen edelleen osallistujia! Kyllä mulla edelleen on kovasti tarkoitus pitää näitä vaihtoja säännöllisesti, mutta sitä kun ottaa aina liikaa kaikenlaista hommaa itelleen, niin sitten ei kaikkea kerkiäkään niin usein kuin on ajatellut.. :) Saa tosiaan käydä vinkkaamassakin aina, että joko nyt olis vaihdon aika.. HIh!

    VastaaPoista
  16. mareklo tululee mukaan ja mietti vielä tuota lorua ha saanko osoitteesi taas s,postiin lvaihto @ gmail.com

    VastaaPoista
  17. Marelo: Mahtavaa! Kiva juttu!

    VastaaPoista
  18. Voisi uutena osallistujana tulla mukaan lorukorttivaihtoon. Loruni voisi olla kummitusloru. Voinko laittaa sähköpostiosoitteeni sinulle jollain tavalla henkilökohtaisesti, että sitä ei julkaista tällä sivulla yleisesti? Terveisin: Tea

    VastaaPoista
  19. Heippa, osallistuisin myös mielelläni ja korttimalli on kaivuri. Löysin tieni tänne ipanailoa blogista. Omaa blogia ei ole mutta sähköpostitse tavoittaa t.Taina
    h.e.s.s.u-96@windowslive.com

    VastaaPoista
  20. Tea: Voi kun kiva juttu! :) Varaan sulle kummituslorun. Laita sähkisosoitteesi mulle tänne: o.k@hotmail.fi.

    Taina: Ihanaa! Kiitos sinun, saatiin vaihto täyteen! :D Varaan sulle kaivurin. Laitan sähkistä tulemaan!

    VastaaPoista
  21. Hei!

    Yritin tänne pari päivää sitten. Loruvaihto olisi kinnostavaa. Tämä poikien juttu varsinkin.
    Jostain syystä osallsitumisein tänne ei onnistunut.
    Jatkossa mukana.
    Seija

    VastaaPoista
  22. Seija: ONpa harmillista. Voin kysyä immeisiltä, haluaako ne tehdä sittenkin 11 korttia, että pääsisit sinäkin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olis ihanaa. Katsoin nimittäin jo papunetistä kivan autorunon.

      Seija

      Ps. ammattiloruun voin myös osallistua.

      Poista
  23. Milloin tuohon ammatti aiheiseen lorukortti vaihtoon voi ilmoittautua? Mielellään olisin siinäkin mukana lorun aiheena Lääkäri/tohtori =) Ja se piti vielä varmistaa että teenkö nyt 11 korttia? Juuri sain 10 valmiiksi ennen kuin tämän huomasin mutta 1 ylimääräisen teko ei ole ongelma jos ei haittaa että paperi kenties tulee eri värillä vaikka loru pysyy samana?!?

    VastaaPoista
  24. Lea: Voin varata sulle ennakkoon ammatteihin paikan, on siellä yks toinenkin paikka jo varattu! Lääkäri/tohtori olkoon sulle siis. :)

    Älä nyt vielä tee ainakaan sitä yhdettätoista, kun ei tiedä, mitä muut sanoo. Yksi on vasta sanonut, että 10 on jo kuoressa suljettuna eli ei tee yhdettätoista.

    VastaaPoista
  25. Mun kirje lähti eilen aamulla Outille, mutta voin toki askarrella itselleni oman, mutta se vaatii sitten Outilta, sitä ettei laita Dinokorttia enää tänne päin, mutta yhtä en siis ala erikseen Outille lähetteleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin seuraavaan vaihtoon ammatti olisi palomies

      Poista
  26. Olisko järkevintä, jos ei otettais uusia enää vaihtoon, kun ei kaikki rupee tekemään ylimääräistä? Vai miten?

    Ja Ipana, valitettavasti palomies -leimakuvat on mulla jo leimattuna. Joudut valitsemaan jonkun muun aiheen.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Itkut, sitten Rekkamies, näin poikamaisilla aiheilla jatkaen...

      Poista
    2. Minulle sopii miten vain, kortit on lähtövalmiina ja tein heti varoiksi pari ylimääräistä. t.Taina

      Poista
  27. Ipana: Harmi juttu, mutta kiva, että keksit noinkin nopeasti toisen aiheen! Varaan rekkamiehen sulle. :)

    VastaaPoista
  28. Mihinkä se Seijan kommentti oikein hävisi?!

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha mihin se katos. No laitan 11 kuitenkin tulemaan =)

      Poista
  30. No hei, tehdään niin, että jokainen joka haluaa lähettää yhden ylimääräisen, niin tekee niin, ja kun kaikki on asiasta ilmoittanut, niin minä lasken, montako tekee 11 ja Seija rupee heti sen jälkeen tekemään yhtä monta ja lähettää sitten minulle. Käykö näin? Eli tällöin kaikkien ei tarvitse. Minä voin ainakin tehdä. Samoin Aurinko-omena ja Sanna, Taina, Ipana ja Lea. Eikö vaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lähetän sulle 11 formulakisarunoa?
      Ammattiloruun tulen mukaan myös: kokki tai eläinlääkari?

      Seija

      Poista
  31. Mites Päivi, Marelo ja Tea? Teettekö 11 vai 10?

    Teija, en ole saanut sinulta sähköpostia tuohon yllä mainitsemaani osoitteeseen, oletko lähettänyt?

    Ja Seija, annatko sinäkin minulle sähköpostiosoitteesi?

    VastaaPoista
  32. Siis ei Teija, kun Tea.. sori. sähköpostia ei siis oletullut..

    VastaaPoista
  33. Tealta ja Seijalta sähköpostiosoitteita kaivataan nyt kovasti, että vahvistuu teidän osallistuminen ja saan teidät kiinni!

    VastaaPoista
  34. Heippa! Olen laittanut sinulle kyllä sähköpostia, mutta se ei varmaankaan ole tullut perille. Yritän uudelleen, mutta olen siis ainakin vaihdossa mukana.

    VastaaPoista
  35. Seija: En ymmärrä, miksi sähköpostisi ei ole tullut perille. Joskus aiemminkin on ollut sellaista ongelmaa hotmailin kanssa. Kokeile tähän sähkikseen, jos tulis paremmin: outi.kosunen@gmail.com. FOrmulaloru käy oikein hyvin. Lähetä mulle vaikka 10 lorukorttia (yksi on sanonut tekevänsä vain 10). Tosin 3 ei ole vielä ilmoittanut, tekeekö 10 vai 11. Joten saatat saada muutaman vielä takaisinpäinkin..

    VastaaPoista
  36. Teaan en saa nyt mitenkään yhteyttä eikä hänellä siis ole minun osoitettani. Toivon kovasti, että Tea laitat pian sähkiksesi mulle tulemaan!

    VastaaPoista
  37. Seija: Ammattilorukorttivaihtoon käy kumpi vaan joko kokki tai eläinlääkäri. Tavan lääkäri/tohtori on jo varattu. Ilmoita mulle, kumman valitset.

    VastaaPoista
  38. Heippa! Olen yrittänyt jo pariin otteeseen laittaa viestiä maililla, mutta en siinä ole onnistunut. Jos sinä vaikka voisit laittaa minulle päin. tea.sihvo@suomi24.fi. Onkohan ammattilorukorttivaihdossa vielä tilaa, voisin osallistua, sillä nämä kortit ovat jo valmiina. Ja voin siis myös lähettää 11 korttia.

    -Tea

    VastaaPoista
  39. Tea: Pahoittelut, ettei mun hotmaili nyt jostain syystä ole toiminut. Laitoin sulle just sähkistä. Tulikohan se edes perille? Näissä kommenteissa tuolla ylempänä on mun toinen sähkisosoite myös, jos tuo hotmaili tuppaa tyrimään jatkossakin.

    VastaaPoista
  40. Huomenta! Luin postin sivuilta, että Helposti-kuoria ei enää siellä olisi, onko näin, tietääkö joku? Jos näin on, kuinkakohan monta postimerkkiä varaan kirjekuoreen, jossa lorukortit lähetetään minulle päin takaisin?
    -Tea

    VastaaPoista
  41. Vastailkaa joku muukin tähän! Mutta minun muistaakseni osallistujat on yleensä laittanut joko yhden tai kaksi postimerkkiä tai jotain siltä väliltä.

    VastaaPoista
  42. Kahden osallistujan lorukortit saapuneet.

    VastaaPoista
  43. valitettavasdti joudun perumaan tukloni. Meillä ollaan sairastettu åpahasti ja itselläni ei ole nyt voimia ajatella lorukorttien tekoa. Pahoittelut

    VastaaPoista
  44. Hei!

    Laitoin jo mailiakin mutta tässä vielä, että mullekin sopii tehdä 11 korttia. Melkein valmiina jo oavatkin, eli yksi lisää ei haittaa.

    Mäkin haluan paikan ammattiloruista! :)

    VastaaPoista
  45. hei outi!

    saanko sun osoitteesi?

    seija

    VastaaPoista
  46. Tänään tuli taas kahden osallistujan kortit. :)
    Marelo: eihän näille mitään voi! Pikaista paranemista teille!
    Päivi: Varaan paikan.
    Seija: Laitoin sähköpostia.

    VastaaPoista
  47. Ihanaa postia on sadellut pitkin viikkoa. Iso kiitos kaikille! Pyrin laittamaan teille postia takaisin mahdollisimman pian ensi viikolla! :)

    VastaaPoista
  48. Kiitos Outi, jään tänne odottelemaan lorukorttipostia.
    -Tea

    VastaaPoista
  49. Eilen tuli viimeiset lorukortit ja nyt ne on tuossa kuorissa. Pyrin viemään tänään postiin, mutta ei valitettavasti ehdi tämän päivän kuljetukseen.

    VastaaPoista
  50. Kortit tuli perille, kiitos Outi vaihdosta!

    VastaaPoista
  51. Ipana: Kiitos itsellesi osallistumisesta!! :D

    VastaaPoista