Tämä blogi on omistettu kokonaan järjestämilleni vaihdoille. Etupäässä ne ovat lorukorttivaihtoja, mutta silloin tällöin tulee järjestettyä muunlaisiakin vaihtoja.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

10. Seinäkalenterivaihto ja arvonta -> VAIHTO TÄYNNÄ

Jos viimein saisin tämän uuden blogin nyt aloitettua. Blogin tein kyllä jo aikaisemmin, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä postauksia, vaikka kolme oli tälle kesällekin pelkästään mietittynä. Josko nyt sitten..

Lorukorttivaihtoja järjestin siis aikaisemmin toisessa blogissani Outin onnen kipinöissä, mutta koska se rupesi totaalisesti täyttymään lorukorttijutuista ja muut kortteiluni ja askarteluni vähän kuin hukkuivat lorukorttien alle, niin päädyin sitten erään vaihtoihin osallistuneen ehdotuksesta tekemään näille vaihdoilleni kokonaan oman blogin. :) Suuri kiitos ideasta sinulle!

Ja vaikka tässä blogissa tulee olemaan etupäässä lorukorttivaihtoja, niin silti aloitan tämän blogin seinäkalenterivaihdolla. Tämä on kymmenes vaihto, minkä olen järjestänyt. Kaikki edelliset ovat olleet siis lorukorttivaihtoja. Myöhemmin on luvassa mm. muistipelikorttivaihtojakin.

Mutta kymmenennen vaihtoni kunniaksi pidän tähän seinäkalenterivaihtoon osallistuneiden kesken arvonnan. Mutta vaikkei tämä vaihto olekaan lorukorttivaihto, niin silti palkintona on vuodenajat -lorukorttisarja. Tässä kuva palkinnosta:


Tällaisia vuodenaikasettejä tuli tehtyä useampiakin. Yhdet tein omille tytöille, toiset lähetin kummityttöni nimipäiväyllätykseksi ja kolmannet lähetin toisen kummityttöni puolivuotis -syntymäpäiväyllätykseksi.

Ja tässä tarkempaa tietoa vaihdosta:

Osallistujat:


Vaihtoon otetaan 12 osallistujaa, joista jokainen valitsee yhden kuukauden (jota muut osallistujat eivät ole vielä varanneet) ja tekee yhden (1) samanlaisen kuukausikalenterisivun jokaiselle vaihtoon osallistuvalle, siis 12 sivua. Tämän kuukausikalenterisivun tekemisestä kirjoitan toisessa kohdassa lisää. Jokainen saa kernaasti mainostaa vaihtoa omille tutuilleen tai vaikkapa omassa blogissaan! Sillä tavalla saadaan osallistujalista nopeammin kasaan.


Kuukaudet ja osallistujalista:


1. Sanna K.

2. Sari

3. Elina

4. Heenu

5. Marjo

6. Anne N.

7. Sanna

8. Liisax

9. Susanna

10. Minna

11. AN

12. Outi



Kuukausien valinta:


Kuukaudet valitaan "nopeat syövät hitaat" -periaatteella, joten jos ilmoittaudut nopeasti, niin saat paremmat mahdollisuudet valita itseäsi miellyttävän kuukauden. Voit ilmoittautua myös ensin ja kertoa kuukauden vasta myöhemmin, mutta jos joku ehtii valita oman kuukautensa sinun ilmoittautumisen jälkeen, jää sinulle vaan vähemmän valinnanvaraa sitten.


Vaihtoon osallistuminen:



Osallistuaksesi vaihtoon, jätä kommentiksi haluamasi kuukausi tai jos se ei ole heti mielessäsi, niin sitten pelkkä ilmoittautumishalukkuutesi. Kommentoimalla varaat itsellesi paikan vaihdosta.


Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi sekä halutessasi blogisi osoite, niin lisään sen osallistujalistaan nimesi kohdalle. Edellisiin vaihtoihin osallistuneiden blogiosoitteet linkitän automaattisesti, jos ne on saanut aiemminkin linkittää. Toimin siis näin myös silloin, jos aiemmin osallistuneen ilmoittautumisen yhteydessä ei ole laitettu blogiosoitetta uudestaan. Jos tämä ei sinulle käy, ilmoita siitä heti ilmoittautumisesi yhteydessä. 

Lisäksi jos osallistut ensimmäistä kertaa vaihtooni, olisi kiva kuulla, mistä kautta sait tietää vaihdostani? Tai jos et ole sitä minulle vielä kertonut... :)


Toivottavaa on, että ilmoitat sähköpostiosoitteesi heti ilmoittautumisen yhteydessä, että saan sinut kiinni tarvittaessa. Jos olet ilmoittautunut vaihtoon etkä ole antanut sähköpostiosoitettasi eikä sinusta kuulu mitään pitkään aikaan, on mahdollista, että poistan sinut vaihdosta. Tämä siis sellaisessa tapauksessa, jos näyttää siltä, että vaihto venyy ja muut joutuvat odottelemaan.


Julkaisuluvat:


En kysele erikseen jokaiselta, saako osallistujat julkaista tekemäsi sivun kuvan, blogiosoitteesi ja nimesi blogissaan. Jos et siis julkaisua toivo, ilmoita siitä automaattisesti suoraan minulle heti ilmoittautumisesi yhteydessä. Nimesi julkaistaan siinä muodossa kuin millä nimellä olet ilmoittautunut, ellet erikseen mainitse toista nimeä.


Jos olet itse julkaisemassa tämän vaihdon kuukausisivuja blogissasi, niin helpoiten se tapahtuu linkittämällä minun blogini omaasi. Blogini linkityksestä ilahtuisin kovasti. Jos kuitenkin haluat kuvat erikseen omaan blogiisi, tarkista minulta julkaisuluvat. Blogiosoitteen liittäminen kortin tekijän nimeen on toivottavaa, jos sitä ei kukaan ole kieltänyt.


  Kuukausisivun koko ja ulkonäkö:


Kuukausisivu voisi mielestäni olla kooltaan A4. Mutta mitäpä ajattelette paperin paksuudesta? Pitäisikö olla jotain 180 grammaista, vai riittäisikö vähempi? 

Itselleni kaikkein käytännöllisin kalenteri on perhekalenteri (neljälle perheenjäsenelle, mutta myös viidellä sarakkeella käy), joten toivoisin, että sellaiseen vaihtoon löytyisi kiinnostusta. Ilmoita siis samalla, käykö se sinulle vai haluaisitko tavallisen seinäkalenterin.

Kuukausisivulle tulee siis kalenteriruudukko, jonka jokainen saa sommitella itse. Itse aion tehdä sen taulukon tietokoneella. Se tulee jokatapauksessa tehdä samaan tyyliin kuin mitä seuraavassa kuvassa on:


Kuukausisivun yläreunaan jätetään tilaa kuvalle ja muulle kuukauden teemaan liittyvälle koristeelle. Kovin koholla olevia koristeet eivät kuitenkaan voi olla, että kalenterin saa myös kiinni. Yllä olevasta kuvasta poiketen, sivun yläreunaan ei laiteta muistiinpanoviivoja, vaan koko yläosa jätetään kuvalle. Kuukauden nimi luonnollisestikin myös laitetaan sivun yläreunaan näkyviin.

Lisäksi juhlapyhät yms. merkitään joko kalenteriin tai sitten kalenterinalle päivämääränumeroilla.

Tai sitten toinen vaihtoehto on tehdä niin, että kuva tulee A4 -kokoiselle paperille ja kalenteriruudukko toiselle samanlaiselle paperille. Kumpi kiinnostaa enemmän?


  Kuukausisivujen lähettäminen:


Valmiit sivut lähetetään minulle. Lähetän osoitteeni teille sähköpostiin, kunhan osallistujalista on täynnä. Korttien mukaan laitetaan kirjekuori, johon nämä A4 kokoiset sivut mahtuvat taittelematta. Merkitse kuoreen valmiiksi osoitteesi sekä varusta tarvittavalla määrällä postimerkkejä.


Minä jaan sitten jokaiselle 12 erilaista kuukausisivua ja lähetän ne takaisin. Lähetä siis myös itsellesi tuleva kuukausisivusi ensin minulle, koska minun on huomattavasti helpompi ja nopeampi jakaa sivut, kun ei tarvitse miettiä, että tälle osallistujalle ei lähetetä tammikuuta, tälle ei elokuuta jne. Voin vaan latoa sivut samanlaisiin kasoihin.
Ja huomautettakoon tässä vielä, että postin toiminnasta vastaa luonnollisesti posti itse.


Palautuspäivä:


Palautuspäivä on 30.11.2011. Korttien tulee siis olla tuolloin jo minulla. Mutta jos kaikki osallistujat lähettävät sivunsa ennen palautuspäivää, niin sitten lähetän kortit teille tietysti aikaisemmin. Tällaisen palautuspäivän otin, jotta kalenterin sivut olisi jokaisella varmasti ennen uuden vuoden alkua. Lisäksi jokaisen tehtäväksi jää koota nämä kuukausisivut haluamallaan tavalla sekä halutessaan tehdä koko kalenterille etusivun.


Seuraavan vaihdon aihe:



Seuraava vaihto on laulu/lorukorttivaihto ja aiheena uni, nukkuminen ja nukkumaan meneminen. Tässä vaihdossa tulee todennäköisesti olemaan etupäässä lauluja, mutta toki myös lorut ovat hyvä lisä! Tämän vaihdon pyrin postaamaan mahdollisimman pian. Siihen voit ilmoittautua jo etukäteen.

Tässä vielä tuon hullun pitkän sepustuksen lopuksi pieni muistilista, mitä sinun pitää muistaa heti alkuun ilmoittaa:


- Valitsemasi kuukausi (tarkistathan, postauksen alusta, mitkä kuukaudet ovat vapaana)

- Sähköpostiosoitteesi

- Blogisi osoite halutessasi

- Tiedon, jos et halua kuukausikuvasi kuvia, nimeäsi ja blogisoitettasi julkaistavan

- Jos et ole aiemmin vastannut tähän kysymykseen, niin olisi kiva tietää, mitä kautta päädyit blogiini?

- Sopiiko sinulle perheseinäkalenteri vai haluaisitko tavallisen?

- Monelleko perheenjäsenelle sinulla olisi tarpeen saada tuo kalenteri?

- Minkä paksuista paperia haluaisit kuukausisivuihin käytettävän?

- Minkä kokoinen kalenterin olisi sinusta hyvä olla?

- Ja jos nyt en ymmärtänyt kaikkia tarvittavia asioita käsitellä, niin kysykää ihmiset, kysykää! :D

14 kommenttia:

  1. Mainostakaahan vaihtoa eteenpäinkin, että saadaan osallistujalista mahdollisimman nopeasti täyteen ja päästäis sit tekemisasteellekin!

    10 vapaata paikkaa jäljellä!

    VastaaPoista
  2. valitsin helmikuun,kirppu83(a)luukku.com, aiemman vaihdon ja kk-sivuston kautta, sopii molemmat, kalenteri 5 henkilölle, normaalia tulostuspaperia paksumpi, A4 on sopiva. terv: Sari W.

    VastaaPoista
  3. Sari: Kiitos vastauksistasi! Odotellaan vielä muiden vastauksia, niin tiedän kuka haluaa mitäkin. Ja muistakaa mainostaa, että saataisiin vaihto täyteen!!!

    VastaaPoista
  4. Valitsin syyskuun. Igulisko@hotmail.com. KK- sivuston chatin kautta. Minulle käy minkälainen kalenteri vain. Paperin paksuus voisi olla noin 180-200 jotta se pysyisi kasassa hyvin.

    VastaaPoista
  5. - Valitsemasi kuukausi (tarkistathan, postauksen alusta, mitkä kuukaudet ovat vapaana)

    LOKAKUU

    - Sähköpostiosoitteesi

    Miwa_82@hotmail.com

    - Blogisi osoite halutessasi

    http://zirkonella.blogspot.com/


    - Jos et ole aiemmin vastannut tähän kysymykseen, niin olisi kiva tietää, mitä kautta päädyit blogiini?

    KK

    - Sopiiko sinulle perheseinäkalenteri vai haluaisitko tavallisen?

    KUMPIKIN PASSAA

    - Monelleko perheenjäsenelle sinulla olisi tarpeen saada tuo kalenteri?

    4

    - Minkä paksuista paperia haluaisit kuukausisivuihin käytettävän?

    PERUS KARTONKI MITÄ MYYDÄÄN ISOINA ARKKEINA (180g???)

    - Minkä kokoinen kalenterin olisi sinusta hyvä olla?

    A4

    VastaaPoista
  6. - Toukokuu

    - amminaskareet@hotmail.com

    - Amminaskareet

    - KK varmaan

    - molemmat käy, mut enemmän käytän tavallista

    - liian monta =D

    - 160 - 200 noin...

    - A4

    VastaaPoista
  7. - Valitsemasi kuukausi (tarkistathan, postauksen alusta, mitkä kuukaudet ovat vapaana)
    *Elokouu

    - Sähköpostiosoitteesi
    *liisa.pekkala79@gmail.com

    - Blogisi osoite halutessasi
    *http://liisax.vuodatus.net

    - Tiedon, jos et halua kuukausikuvasi kuvia, nimeäsi ja blogisoitettasi julkaistavan
    *saa julkaista

    - Jos et ole aiemmin vastannut tähän kysymykseen, niin olisi kiva tietää, mitä kautta päädyit blogiini?
    *KK

    - Sopiiko sinulle perheseinäkalenteri vai haluaisitko tavallisen?
    *tavallisen mieluummin, mutta kumpikin käy

    - Monelleko perheenjäsenelle sinulla olisi tarpeen saada tuo kalenteri?
    *no meitä ei oo ku kaksi.. mut ei se haittaa vaikka ois useempiki lokero..

    - Minkä paksuista paperia haluaisit kuukausisivuihin käytettävän?
    *peruskartonki? Ei ainakaa ihan lörppä..

    - Minkä kokoinen kalenterin olisi sinusta hyvä olla?
    *A4

    VastaaPoista
  8. -huhtikuu
    -korhelena@gmail.com
    -http://heenunkortit.blogspot.com
    -kk-chat
    -tavallinen käy
    -meitä on niin monta
    -160-200
    -A4

    VastaaPoista
  9. Marraskuu
    an.kervinen@gmail.com
    Ankortit.blogspot.com
    KK-chat
    tavallinen seinäkalenteri
    -
    vähän vahvempaa kuin taval-kopiopaperi
    A4

    VastaaPoista
  10. Heiiijps! Löysin tämän blogisi ja ihania tuloksia on kyllä vaihdoissa tullut! :)
    Oletkos ajatellut lähiaikoina pistä pystyyn talvi/joululorukorttivaihtoa? Itseä kiinnostaisi eritysesti nuo talviset.. :)

    VastaaPoista
  11. Kaunisluonne: Moikka! Voi miten mukavaa, että uusia immeisiäkin löytää blogiini! Viime vuonna tein joululorukortti -joulukalenterin, niin tänä vuonna en ajatellut sellaista tehdä. Tilalle laitoin tuon puuhajoulukalenterivaihdon, joka sekin on jo täynnä. Seuraava vaihto on erään lukijan toive eli satuhahmot. Seuraavia vaihtoja en ole vielä suunnitellut. Talvi ei kyllä aiheena ollut minun mielessä, kun sellaisen vaihdon tein viime talvena. Mutta voisihan sitä tietysti harkita uuttakin, jos ehtisi. Katsellaan! Mutta kiva olisi, jos osallistuisit johonkin vaihtoihini kuitenkin!

    VastaaPoista
  12. Selvä homma! :) Seuraavaa odotellessa.. ;)

    VastaaPoista
  13. Kahden osallistujan kuvat saapuneet! :D

    VastaaPoista